Tänään sain eräältä uudelta kaverilta kysymyksen kirjoitatko tai jotain vastaavaa blogia, että minulla saattaisi olla hyviä juttuja siihen kirjoittaa. Tokihan minulla on tämä blogi ollut jo hyvän aikaa, ja aikanaan oli toinenkin mutta se serveri sitten muistaakseni lopetti toimintansa niin menetin vuosien aikana kirjoittamani blogin, nyt voisin tietenkin herätellä tätä blogia eloon ja yrittää kirjoitella hieman useammin ja aktiivisemmin juttuja mielen päältä ja mieltä askarruttavia juttuja.

Elo on ollut aika hektistä menoa, nyt olemme mm tämän kevään aikana muuttaneet uuteen kotiin ja uudelle paikkakunnalle, jotenka täällä on hieman hakusassa kaikki kuviot ja jutut. 
Vasta olemme ruokakaupan lisäksi löytäneet neuvolan ja muutaman muukin kaupan.

Eli alkutekijöissä ollaan aika tavalla ja uusia tuttavuuksia pikkuhiljaa toivotaan löytyvän ja saadaan uusia kavereita niin päästään pienen poikani kanssa puistoileen ja sosiaalisoitumaan sekä kotiutuminen helpottuisi ja nopeutuisi.

Itse en ole vielä työelämään palanut, mutta sekin hetki lähenee päivä päivältä, lokakuulla tuo minun pienimmäiseni täyttää jo 3-v. Olen tuota hoitoon laittamistakin pohtinut, koska pieni poikani ei vielä kävele ilman tukea, mutta tukien varassa kylläkin ja haluaisin, että hän kävelisi  ennen hoitoon menoa, ettei jää pieni toisten jalkoihin ja haluaisin, että puhelisikin jotain. Nyt tulee muutamia sanoja.

Koska olen lueskellut ja kuullut kavereilta ja ystäviltä päiväkoti elämästä kaikkee ja on mulla aiemmatkin lapset olleet päiväkodissa hoidossa, että jotain tietopohjaa on entuudestaan. Mutta aika hurjia juttuja silti kuullut, niin sen vuoksi pohdin pienen erityispoikani hoitoonlaittamista ja sen tuomia haasteita. 

Vaikka itse kaipaan töihin ja vaihtelua kotonaolo vuosien jälkeen, niin sen vuoksi on hiukan ristiriitaiset fiilikset käsissä. Koska 200 euron kodinhoitotuella ei kauheesti herroiksi eletä, sillä nippanappa muutaman laskun saa maksettua ja ruoka ja vuokra on kuitenkin paljon enempi. 

Ja kun mekin ollaan "Fuusioperhe" kuten isäntä kuvaa asiaa, meillä on 6 lasta yhteensä, eli minun 3 ja miehen 3 mutta kuitenkin ajattelemme, että ne on meidän lapsia. Emme erottele sinun lapset ja minun lapset ja arkea myös elämme siten. Minä äitipuolena autan ja kuskaan mieheni lapsia myös ihan siten kuin omianikin kuskaan. Pääasia on, että arki sujuu ongelmitta. Eihän tää fuusioperhe mikään helppo yhtälö ole ja en sellaiseen uskonutkaan silloin, kun miehen kelkkaan lähdin. Omat haasteet tässä on ja tasapainottelut. Mutta terveellä maalaisjärjellä yritämme luovia arkea. Meillä molemmilla on erityislapsia niin se tuo omaa väriä ja haastetta asioihin ja arkeen. 
Se on tietyllä tavalla rikkaus. Ja pieni poikani on pienin sakissa ja kaikki muut on murroiässä tai aikuisuuden alkutaipaleella. 

Ja itse olen järjestyksen ja siisteyden suhteen tosi tarkka ja voisi sanoa pilkun viilaaja ihan senkin vuoksi, koska olen pölyallerginen ja moniallerginen. Ja ahdistun jos paikat on mullin mallin ja roskaista ja likasta. Muuton jälkeenkin halusin kodin nopeasti kuntoon, koska mua ahdistaa tavara röykkiöt ja sotku. Välillä lapsien sotkuisuus myös ottaa pannuun.
Tälläisiä pohdintoja tänään...Aurinkoista huhtikuun jatkoa ja katsellaan...

~Minku~