Kynttil%C3%A4t.jpg
Heippa pitkästä aikaa ! Mennyt vuosi on ollut aikamoinen myrskyineen ja muutoksin.

Alkuvuodesta tosiaan pienen minimieheni kanssa aloitimme elon kahden...Sitten elämä kuljetti meitä eteenpäin ja sain apuja pitkäaikaiselta ystävältäni vuosien tauon jälkeen joka sittemmin muuttui matkan aikana rakkaudeksi, emme sitä estelleet vaan pikemminkin päin vastoin, annoimme sille tilaa ja tilaisuuden.

Tänään tuo ihmissuhde on siinä pisteessä, että asumme minimiehen ja tuon pitkäaikaisen ystäväni kera samaa taloutta ja minusta tuli tuolle pitkäaikaiselle ystävälleni puoliso. Nyt elämme "fuusioperheen" arkea kuten isäntä hauskasti asiaa ilmaisee. Kun on minun 3-lasta ja hänen 3 lastaan ja me emme erottele heitä, että he olisi sinun lapset ja minun lapset vaan ne on meidän lapset. 

Nyt olemme eka yhteistä joulua odottamassa ja laittaneet. Aika valmiina joulun aion ottaa. Pipareita on kahteen kertaan lasten kanssa tehty ja taatelikakkua oon tehnyt pakkaseen 2x. Taatelikakku on lapsuudenkodin ja lapsuusjoulusta jäänyt herkku jota on pakko saada. Ja suklaata, sitä on öhöm tuhottu useampia konvehtirasioita jo ny ennen joulua, mutta meidän motto onkin :" Joulu ei tule ilman suklaata." 
Laatikot odottaa pakkasessa ja osa karjalanpaistilihoja on pakkasessa.Salaatteja ja kinkkua tarttisi vielä hankkia. Ja torttutaikinoita ostaa. Itsellä ei ole kuin taatelikakku vain herkkuna, kun on niin paljon rajoituksia. Mietin pandan piparivalkosuklaata ostaa ni se korvaisi minun piparihimon. 
tänään vietin synttäreitä ja taas ollaan vuosi lähempänä 50-v synttäreitä. Ihan kauhee ikäkriisi pukkaa.
Pieni mieheni opettelee seisoon tuetta ja kävelee tukia pitkin, ihan vielä ei kävele ilman tukea vaikka ikää onkin 2-v 1kk:tta.
Nyt on muuten ruokarajoituksiini tullut lisää se että ruoan pitää olla VHH eli vähähiilihydraattinen. 
Eli nyt on öljytön, laktoositon, gluteeniton ja VHH eli kohta on ei mitäänton ruokavalio :D 

Mutta ihanaa ja maukasta ja lämmintä joulun aikaa sinulle sivuillani vierailijalle.
Ja toivottavasti ensivuodesta tulisi paljon parempi <3 

~Minku~